tiistai 29. tammikuuta 2013


Käsityö on pop

Maanantaina Yle Uutiset esitti pitkähkön pätkän käsityötä koskevaa uutista, joka kertoi käsityön olevan pop ja selvästi nousussa.

Kannattaa katsoa:  http://areena.yle.fi/tv/1779324   /kohdasta 22.23 alkaen
tai
tekstinä tästä: http://yle.fi/uutiset/kasityo_huippusuosittua/6464253
Kulttuuri| 

Käsityö huippusuosittua

Käsitöiden tekeminen on katu-uskottavampaa ja muodikkaampaa kuin koskaan. Erityisesti nuoret naiset hakevat yksilöllisyyttä itsetehdyistä ja tuunatuista asusteista. Käsityöblogeja seurataan hanakasti ja alan kurssit ovat supersuosittuja. Kuluva vuosi onkin nimetty Käsityön juhlavuodeksi.


Käsityöpiiri Taito ry:n lepohuoneessa.
Käsityöpiiri Taito ry:n lepohuoneessa. Kuva: Yle
Käsi-ja taideteollisuusliitto Taito ry:n kotoisassa taukohuoneessa kuuluu puikkojen kilkatusta ja virkkukoukkujen kalinaa. Joukko käsityöhulluja naisia on kokoontunut kierrättämään ufoja (= unfinished object, eli keskeneräinen käsityö) ja kertomaan työstään käsitöiden parissa.
Helsinkiläinen Netta Kervinen tekee koruja. Hän virkkaa pellavalankaa lasinpalasten ympärille korvakoruksi. Anna-Karoliina Tetri puolestaan tekee kirjoja lankojen värjäyksestä luonnonmenetelmin. Designkäsitöitä myyvän Paloni-putiikin pitäjä Minna Särelä virkkaa ketjuja kaulakoruunsa. Järvenpääläinen Taito ry:n käsityöohjaaja Marjo Vainio on tuonut mukanaan komean keon iloisenvärisiä sukkia, vanhoin menetelmin kudottuja lapasia, huovutettuja laukkuja jne. Täällä on helppo uskoa, että meneillään on Käsityön juhlavuosi.

Käsityö on pop

Vuosi on nimetty käsityön juhlavuodeksi, koska moni käsityöinstanssi täyttää pyöreitä vuosia. Mutta juhlaan antaa aihetta myös käsityön uusi tuleminen. Koskaan ennen ei käsityö ole ollut niin trendikästä kuin nyt, sanoo Taito ry:n toiminnanjohtaja Marketta Luutonen.
- Sata vuotta sitten käsityö oli useimmille ihmisille pakko, välttämättömyys, osa arkea, jonka avulla pärjättiin.Tänäpäivänä käsityö on yhä enemmän elämän luxusta, iloa ja hyvinvointia. Se on tapa toteuttaa itseään.
Luutonen on huomannut, että jopa muotiteollisuus pyrkii nykyään usein itsetehdyn näköiseen jälkeen.

Käsityö on slow life -ytimessä

Neulepiirin naiset allekirjoittavat Luutosen näkemyksen. Heille käsitöiden tekeminen on slow life -elämää parhaimmillaan.
- Käsityöt auttavat antamaan itselle aikaa olla vain itsensä ja omien tarpeittensa kanssa, sanoo helsinkiläinen Marika Sarha ja jatkaa käsillä tekemisen olevan parhaimmillaan meditoimista.
Suomen Käsityömuseon museolehtori Raija Manninen Jyväskylästä lisää käsitöiden tekemisen olevan terapeuttista toimintaa.
- Siinä missä hieronta rentouttaa kehoa, käsitöiden tekeminen on sisäistä hierontaa, itsehoitoa, Manninen pohtii.

Minna Särelä.
Minna Särelän kaulassa roikkuvat virkatut kettingit on alunperin tehty virkatuksi graffitiksi eli katutaiteeksi, mutta niistä on myöhemmin tullut myös sisustuselementtejä ja asusteita. Kuva: Yle

Pidä ja heitä pois -ajattelu vanhanaikaista

Raija Manninen virkkaa pyöränsä satulaan päällistä, lohkolämmitintä, kuten ystävä virkkuuta kuulemma nauroi. Manniselle käsityöt ovat osa kestävää kehitystä. Hän näyttää tyylikästä kirpputorilta ostettua mekkoaan.
- Tämä on 70-luvun liivihame, jonka olen ratkonut kappaleiksi ja tehnyt sen sitten uuteen uskoon. Näin hyviä kankaita ei enää saakaan, Manninen sanoo.
Neulepiirin naisilla on näyttää esimerkkejä muun muassa vanhasta villapaidasta huovutetusta käsilaukusta, silkkityynyn revityistä riekaleista tehdystä sormuksesta ja kaulahuiviksi muuttuneesta puserosta.

torstai 3. tammikuuta 2013

Terveiset Mankolasta

Kävimme eilen tutustumassa lähes valmiiseen Mankolan kouluun. Hienolta näyttää, innolla odotan jo syksyä ja koulun aloitusta siellä uusissa tiloissa. Napsin muutaman kuvankin:

Yläkoulun pääsisäänkäynti

Opastetaulu koulun alueelle

KUVIA TEKSTIILITYÖN LUOKASTA:

TS-luokassa riittää valoa ja väljyyttä

TS-luokan sisäänkäynti (musta ovi), värjäys/huovutuspiste, varasto ja kudonta/koneneulonta-tila

Saumuripöydät

Säilytyslokerot kasseille yms. ja oppilastyökaapit

Mankolan koulu