sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Iki-ihana lastensarja...

...ysien toteuttamana:













Ysien ohjelmassa on ollut jo iät ja ajat Lasten-sarjan valmistaminen. 
Tämä aihe kirvoittaa monet tekemään ne parhaimmat työt yläkoulun aikana, vaikkakin osa kokee teeman turhan  kaukaiseksi omasta elämästään. 
Mutta jälleen tänä vuonna sarja onnistui hienosti,
vai mitä?

lauantai 27. helmikuuta 2016

Itse värjäsin...

...ja neuloin myös!











6 luokkalaiset värjäsivät itse valkoisen Isoveli-langan neuletyötään varten.
Värjäys tehtiin mikrossa ja väreinä käytettiin Emo-tuotannon nestemäisiä reaktiivivärejä.
Värit ovat helppokäyttöisiä ja lopputulos kestävä ja pestävä. 
Halutut värit tehtiin sekoittamalla perusvärejä keskenään. Suurin osa onnistui hyvin mutta muutama pettymyskin oli. 
Kauniin, sopivan turkoosin sekoittaminen oli haastavaa eikä siinä oikein onnistuttu. Se jääköön seuraavan kerran haasteeksi.

perjantai 26. helmikuuta 2016

Lomalle lomps!

Mukavaa, rentoa talvilomaa kaikille!


Mukava, touhukas päivä collegepaitojen parissa tänäänkin vaikka loman alku jo polttelee...:)
Valmistakin tuli - muutama hienosti onnistunut paita lähti jo kotiin. 
Kommentti: ihan ku kaupasta ostettu!!!, ei ollut yhtään liioiteltu.
Vai mitä?






lauantai 20. helmikuuta 2016

7TS: paitoja pukkaa


Seiskoilla on viime viikot kässässä kuluneet yläosan vaatteen parissa. Suurin osa tekee college-paitoja tai -huppareita.
Paitoihin on suunniteltu jokin oma, persoonallinen elementti: teksti, kuva, logo, värjäys tms.




















torstai 11. helmikuuta 2016

Ystävänpäivä mielessä

Kuluneen viikon kässätunneilla on tehty pieniä välitöitä mielessä tuleva ♥ ystävänpäivä ♥