"Käsityön pitäisi olla ihmisoikeus"
Käsitöiden tekeminen on vuosien varrella muuttanut muotoaan muun muassa netin vaikutuksesta. Samalla tutkimus on vahvistanut, että käsitöiden harrastaminen edistää kaikenlaista oppimista. Aivotutkijan mukaan käsityöt voivat opettaa niin kertotaulua kuin epäonnistumista.
Ihminen on konkreettinen otus, joka ajattelee osittain käsillään ja kehollaan. Käsitöitä tehdessä aivoissa tapahtuu paljon, sanoo Työterveyslaitoksen ja Helsingin yliopiston aivotutkija Minna Huotilainen.- Aivoissa on motoriselle toiminnalle ja tuntojärjestelmälle varattuna laajat alueet, jotka kaikki ovat aktiivisina kun tehdään itselle yksinkertaista käsityötä. Sellainen sukankutoja, jolle tehtävä on vaikea, aktivoi myös toiminnan ohjausjärjestelmää, ratkaisee ongelmia ja ihmettelee ohjeita.Haasteita ja tasapainoa
Käsitöiden aivoja aktivoiva vaikutus auttaa pitämään muistin ja mielen vireänä. Käsillä kannattaa tehdä, vaikka keskellä kämmentä olisikin peukalo.- Suosittelen käsitöitä myös niille, jotka eivät pidä itseään "käsityöihmisinä". Se antaa meille mahdollisuuden myös epäonnistua oikein railakkaasti. Jos ei koskaan epäonnistu, niin ottaako silloin aivan liian pieniä haasteita vastaan?Jos kuitenkin pitää ketjusilmukan virkkaamisesta, ei tutkijan mukaan ole mikään pakko edetä vaikeampiin töihin.- Tärkeintä on elämän kokonaisbalanssi. Jos työ on stressaavaa ja haastavaa, voi yksinkertainen käsityö olla hyvä vaihtoehto. Toisaalta haasteitakin löytyy, jos niitä kaipaa monotonisen työn vastapainoksi.Jos aivojaan haluaa kehittää ja pitää kunnossa, kannattaa valita mahdollisimman monipuolista tekemistä.- Eri materiaalien ja pienen ja ison yhdistelmä on aivojen näkökulmasta parasta.Käsitöistä tukea pänttäämiseen
Aivotutkijan mukaan käsitöiden positiivisesta vaikutuksesta on näyttöä niin lasten kuin vanhusten aivoille. Koulussa taito- ja taideaineet tukevat myös muiden aineiden oppimista.- Taito- ja taideaineiden karsiminen kouluista olisi valtava riski. Esimerkiksi matematiikkaa oppii paremmin, jos on aiemmin ollut käsityö- tai liikuntatunnilla, Huotilainen sanoo.Se antaa meille mahdollisuuden epäonnistua oikein railakkaasti.Myös nuorten keskuudessa käsityöt ovat vahvassa nousussa.- Nuorten keskuudessa arvostetaan eettisiä vaatteita ja yksilöllisyyttä. Teinit löytävät myös netistä paljon vinkkejä ja opastusta.Tuttu näppituntuma tyynnyttää
Ikääntyessä käsitöiden tekeminen voi käydä hankalaksi, kun näkö heikkenee ja kädet väsyvät. Huotilaisen mukaan mahdollisimman pitkään jatkuva harrastus olisi omiaan pitämään muistia yllä.- Ikäihmisten kannattaa ehdottomasti tehdä käsitöiden harrastamisesta sosiaalista. Vanhan ajan ompelupiirit pitäisi perustaa uudelleen toimimaan.Taito- ja taideaineiden karsiminen kouluista olisi valtava riski.Minna Huotilaisen mukaan useiden tutkimusten mukaan käsitöistä on hyötyä jopa laitospotilaiden hoidossa.- Jos potilas saa käytettäväkseen käsityömateriaaleja, erityisesti hänelle entuudestaan tuttuja, hänen hoidettavuutensa ja laitokseen sopeutumisensa paranee. Materiaalit assosioituvat aiempiin tilanteisiin ja herättävät tunteen, että kaikki on hyvin. Käsityön pitäisi melkeinpä kuulua ihmisoikeuksiin.
perjantai 27. syyskuuta 2013
"Käsityön pitäisi olla ihmisoikeus"
Asiaa YLE:n sivulta:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti