maanantai 27. tammikuuta 2014

Details-vinkit jatkuu: päällike- ja alikeompelua





Seiskojen 2. kurssi on vaateompelua, nimenomaan yläosan vaatteen tekemistä.
Suurin osa oppilaista valitsi materiaaliksi college-kankaan  ja malliksi perusmallisen paidan joko raglan- tai tavallisella hihalla. Vaikka kaavoina käytettiin suurimmaksi osaksi kahta helppoa paitakaavaa, lopputulokset ovat todella persoonallisia. Tässä muutamia esimerkkejä sekä Mankolan että Palokan kouluilta:

Mari S:n pitsinen hevonen kiinnitettiin näkymättömäksi jäävällä liimaharsolla collegepaidan etumukseen. Lopuksi vielä kiinnitys suoralla ompeleella.
Tällä tekniikalla applikaatio on helppo kiinnittää siististi, koska liimaharso pitää kuvion tukevasti paikoillaan ja myös hiukan tukevoittaa sitä. 

Saanan paidassa pitsiset raglan-hihat ja alikeompeluna toteutettu pitsisydän paidan selkämyksessä.




Sini päätti sijoittaa sydämen paidan etupuolelle paidan vasempaan reunaan.


Tässä kokeillaan kapeita alikeompelukuvioita paksun collegen pinnassa. Aluskankaana sininen joustava pitsi.  Ommeltu työn nurjalta puolelta kaavapaperin läpi. Kuvio piirretty paperille. Paperi esti hyvin pitsin venymisen.




T
ässä sama sininen joustopitsi päällike- eli applikaatiotekniikalla. Apuna jälleen ohut liimaharso kankaiden välissa. Kuvio kiinnitetään vielä ompelukoneella joko suoralla- tai siksak-ompeleella.


Pinja K. päätti piristää harmaata college-paitaansa sivusaumojen kohdalle ommelluilla pitsikaitaleilla. Kaavoja kavennettiin kaitaleen verran.


Iida M:n harmaa collari sai vaikutteita valmisvaatteesta löytyneestä pääkallo-kuviosta. Kuvio toteutettu päällikeompeluna.


Harmaan collage-paidan selkään tuli pitsinen sydän alikeompelutekniikalla.


lauantai 11. tammikuuta 2014

Details

Seiskoilla on yläosan vaatteen ompelu jo pitkällä. Raglanhihainen paita on tämän vuoden suosikki. Siihen on saatu omaa ilmettä väreillä, erilaisia kankaita yhdistelemällä ja eri tekniikoin tehdyillä yksityiskohdilla.Tässä muutama kuva vielä KESKENERÄISISTÄ paidoista:


Alikeompeluna ommeltu pitsisydän (Iida S. 7 lk )


Iidan paita tekeillä



Tämä sydän on tehty applikaatio-tekniikalla. Pitsikangas oli kovin venyvää, siksi se apukiinnitettiin liimaharsolla ja ommeltiin kiinni paitaan vasta sitten. Liimaharsolla onnistuu hyvinkin pienten,  venyvien ja pitsisten kappaleiden kiinnittäminen, koska sitä ei silittämisen jälkeen enää huomaa. Ei ole kova eikä näkyvä.


Ainon paitaan tulee pitsisen ristin lisäksi pitsihihat.

Helmin paidan sydän on kiinnitetty samalla tekniikalla kuin yo. risti eli liimaharson avulla ensiksi ja sitten suoralla ompeleella kiinnitys.




Titin paitaan yhdistetään pehmeää pinkkiä collegea ja sydän-kuvioista "pitsiä". Tehokas yhdistelmä.



Vinkkejä esim. college-paitaan sopivista yksityiskohdista löytyy tästä:





keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Erikoistekniikat-lyhytkurssi

8 TS ERIKOISTEKNIIKAT

Pinterest-sivu tähän kurssiin:

http://www.pinterest.com/karcomp/erikoistekniikat/

8XTS-Erikoistekniikat-lyhytkurssi aloitetaan ystävännauhoilla:
 
Perusohje ystävännauhaan löytyy Hyvä Sauma-kirjasta. Lisää ohjeita voit etsiä myös nettisivuilta.
Esim. näistä linkeistä:


Seuraavissa kuvissa näppärä ja siisti tapa aloittaa nauha, solmia perusnauhan muunnosta ja kaksi tapaa lopettaa se:

Ystävännauhan solmeiltu aloituslenkki
löytyy tämän linkin takaa:
http://www.braceletbook.com/tutorial/35_bracelet-buckle-tutorial.html
 







Lopetuksessa vasemmalla nyöritekniikalla tehty versio ja oikealla 4-säikeen letitys.
 
Sydänkuvioisen ystävännauha ohje löytyy tästä:
 
tai tästä:
 
 
 
 



HELMIKORISTEISIA MAKRAMEEKORUJA:
 
Ohjeita :